O-poika tajusi 7 kuukauden ja 3 viikon ikäisenä kuinka pääsee eteenpäin. Aluksi kädet kiskoivat ja jalat potkutteli omiaan perässä ja nyt mennään mittarimadoin tavoin. Houkutuslintuna toimii mainiosti kaukosäädin, puhelin ja ah-aivan-paras-rasvatuubi!
Isi sattui olemaan töissä kun ensimmäiset sentit hilattiin itseä eteenpäin ja äiti aivan panikkissa koitti saada videoitua jokaisen hetken. Näin isikin pääsi osalliseksi lähes reaaliajassa tästä poikamme uudesta taidosta. Nyt yllätetään mummeja ja kummeja kun Oo lähteekin hitaasti mutta varmasti möyrimään eteenpäin.
Olen seurannyt netissä useammastakin paikasta keskusteluja, että minkä ikäisenä sitä pitäisi mitäkin virstanpylväitä saavuttaa. Joku oli vienyt jo lapsensa seitsemän kuukauden ikäisenä lääkäriin kun ei lapsi vaan ymmärtänyt ryömiä. Joku taas syytteli neuvolaa välinpitämättömyydestä kun puolentoistavuoden ikäinen ei vielä puhunut. Toisaalta taas sitten ihmeteltiin neuvolan pikaista puuttumista esimerkiksi ohjaamalla kahdeksan kuukauden ikäinen fysioterapiaan ryömimättömyyden takia.
Itse en ole kyllä ollut missään vaiheessa poikamme elämää huolissani mistään kehitysaskeleen saapumisesta tai saapumattomuudesta. Sitten kun mentäisiin reilusti niiden "normirajojen" ulkopuolelle kysyisin neuvolasta apua. Meillä on kyllä käynyt mahdottoman hyvä tuuri neuvolatätimme kanssa. Hän osaa ottaa asiat rennosti eikä tuijota taulukoita vaan tuota meidän poikaa.
Netissähän äidit ja isit kilvan kehuvat lapsiensa saavutuksia, mikä onkin aivan normaalia. Mutta siitä saattaa saada niin vääristyneen kuvan siitä, koska mitäkin taitoja "tulisi oppia". Meidän äitien ja isien pitäisi oppia luottamaan omaan vaistoomme.
P.S. Luin muuten uusimmasta vauvalehdestä, että jos vanhemmat ovat lähteneet myöhemmin liikkeelle niin on hyvin todennäköistä että lapsikin lähtee. nim. 9,5 kk iässä ryömimään oppinut
